Höpötystä

Onneksi nää ilmat viilenee! Mä haluaisin jo kauheesti järjestellä ja siivota mun kotia aikuisen kodista lapselle sopivaksi. Pestä ja siivota, kun nyt on vielä aikaa ja ehtii ihan hyvin, mutta on niin jumalattoman kuuma, etten mä pysty siivoamaan tai tekemään mitään muutakaan. Oon nyt onneks pari päivää saanut pyykkiä pestyä, kun sitäkin on aikamoinen vuori. Mutta kaikki perussiivous on jäänyt ja mun koti näyttää aivan hirveeltä. Onneks mun ei oo tarvinnut nyt viikkoon muuta kun käydä hakemassa sieltä vähän tavaroita ja kattomassa postit.

Eilen tulikin ultran ja verikokeiden tulokset, että kaikki on kunnossa eikä aihetta jatkotutkimuksille ole. Jes! En mä kyllä jotenkin osannut edes pelätä, että mitä jos jotain on, koska kun mä yritin ajatella, että mitä mä teen, jos jotain ilmenee, niin menin ihan solmuun. Mutta onneks ei tartte miettiä sitä nyt, kun kaikki on kunnossa.

Juttelin taas eilen Kirpun isän kanssa. Näyttää kovasti siltä, että kaksin me jäädään. Kun mä yritin varovaisesti kysyä, että olisko mahdollista, että jos jatkaisin ensi vuonna koulua, koska multa puuttuis enää muutama kurssi ja jos isä vois sitten tulla hoitamaan kirppua kerran viikossa yhtenä iltana noin 3 tuntia, niin ei se ollut hirveän kiinnostunut. No pitäähän se ymmärtää, että sit Kirpun isä ei vois yhtenä iltana viikossa mennä salille tai kavereiden kanssa jonnekin. Mä saan kyllä ton hoidon järjestettyä muutenkin, ettei se ole mikään suuri ongelma, mutta halusin tiedustella, että kuinka kiinnostunut se on Kirpusta ja olisko se mahdollista.

Olis jo viikonloppu, kun mua väsyttää ihan kauheesti. Mennään taas koiran kanssa maalle ja siellä saa onneks saunoa ja nukkua koko viikonlopun ajattelematta mitään. Ja kun ne kerran lupaili viileetä, niin nukkuminenkin on sit varmaan ihan mahdollista :)

Tyhmiä kysymyksiä ja hassuja odotuksia

Mistä saa kärsivällisyyttä? En jaksa odottaa helmikuuhun asti, että kirppu syntyy. Kyllä tällä pitkällä odotusajalla on varmasti sekä fysiologiset, että psykologiset syyt ja mä ymmärrän ja hyväksyn sen, mutten jaksais vaan enää odottaa :)

Sillon kun mulla ei ollut vielä kirppua, niin mä ajattelin niiiiiiin eri tavalla monesta asiasta. Mä aion yrittää hyväksyä lapsettomien ihmisten sammakot ja tietämättömyyden asioissa, koska kun mä olen nyt lukenut jotain vauvapalstoja, lähinnä noin niin kun ajan kuluksi huumori mielellä, niin ihmiset on närkästynyt lapsettomien kavereiden kysymyksistä, joita huomaan itse esittäneeni.
Musta ei varmasti tule mitenkään parempaa ihmistä, vaikka musta tulee äiti. Mä en tule olemaan mitenkään enemmän tai vähemmän nainen synnytyksen jälkeen. Mä en halua mitään luomusynnytystä, koska mä en usko sen mitenkään lisäävän mun yhteenkuuluvuutta lapsen kanssa enkä mä tykkää, että muhun sattuu yhtään enempää kun on pakko. Mä haluan turvautua länsimäiseen lääketieteeseen, kun mulla kerran on siihen mahdollisuus. Mutta lapseton ihminen, joka ei ole koskaan ollut raskaana, ei ole voinut kokea asioita, joita raskaana ollut lapsellinen ihminen on.
Kun mun kummipoikani äiti odotti ekaa lastaan, niin oltiin molemmat vielä tosi nuoria, mutta kyllä mä kysyin siltä varmasti sen mielestä välillä tosi hassujakin kysymyksiä ja ihmettelin asioita.  Me molemmat varmaan ajateltiin, että sit kun se lapsi on sitä ja tätä niin se on tämmönen tai se ei saa tehdä noin ja se tekee näin, mutta me ollaan molemmat huomattu, ettei se sittenkään toimi ihan niin. Ja toisen lapsen myötä mun ystäväni on selkeästi tajunnut, että koti elää tavallaan ja vieraat tulee ajallaan. Aina ei tartte olla hohtavan puhdasta ja tuoretta pullaa. Mäkin olen sen tajunnut noin niin kun periaatteessa, mutta käytännöstä en sitten olekaan niin varma, mutta onneks mä oon aika laiska siivoomaan muutenkin :) Eilen mä mietin, että miltä supistukset ja potkut tuntuu ja tuntuispa ne jo, kun mun kaverilla supisteli ja pikku kaveri potki mahassa. Kun sen aika on, niin mä oon ehkä sitä mieltä, etten haluakaan enää tietää kiitos vaan :)
Raskaus voi olla vaikea, mutta se ei ole sairaus. Raskaus ei ole mikään tekosyy loukata toista ja puhua toisen painosta tai kiloista yhtään mitään, mutta joskus ihmiset loukkaa tahattomasti. Mutta keneltä muulta ihmiseltä ne ystävät kyselis "tyhmiä" kun ystävältä. Mä en ainakaan ikinä kyselis missään lääkärissä noin niin kun muuten vaan. Nyt voin kysellä neuvolassa, mutta on sellasia arkoja asioita, joista puhun vaan mun lapsellisille kavereille.
Sama koskee miehiä. Eihän ne voi mistään tietää mikä tuntuu miltäkin ja keneltäs muulta ne kyselis kun siltä lapsen äidiltä. Kyllä kirpunkin isä on jo kysellyt kaikenlaista hassua ja myös sellaisia mihin en todellakaan osaa vastata, koska en ole lääkäri enkä laborantti :) Mutta mä oon kyllä sanonut, että se saa kysyä multa jos se haluaa, vaikka olis vähän tyhmä kysymys sen mielestä, ettei sen tartte itsekseen pähkäillä ja löytää jotain vaihtoehtoisia asiantuntija lausuntoja esim. baarista :D

Mutta nyt lounas tauko kutsuu :) Palataan taas asiaan!

Takaisin blogin ääreen

Johan hiipui kirjoittaminen alkuunsa kiitos lomien, mutta nyt olen palannut töihin ja on aikaa olla koneellakin.

Nyt ollaan jo viikolla 13 ja ensimmäinen ultrakin käyty. Olen kertonut parhaimmille ystävilleni ja joillekin sukulaisille. Onneksi kaikkien reaktio on ollut todella positiivinen, vaikka pelkäsin, että joku sanoo jotain loukkaavaa. Edelleen tekisi mieli kertoa kaikille vastaan tuleville, mutta jos nyt vielä hetken odottaisi.

Ensimmäinen ultra oli aivan mahtava! Siellä oli oikea pikku tyyppi, jolla oli jalat ja kädet ja pää ja vartalo ja pienen pieni sydän. <3 Onneksi on kesä ja isot aurinkolasit, koska matkalla sairaalasta bussipysäkille, en voinut kun itkeä onnesta. Nyt helmikuun odottaminen tuntuu vieläkin pidemmältä kun aiemmin ja kaikki epävarmuus kaikkosi ja nyt tuntuu vain, etten olisi ikinä mitään muuta halunnutkaan kuin tätä.

Ultran myötä myös tietty katkeruus lapsen puolesta isään on mennyt kokonaan pois. Minä en oikeasti tarvitse isältä rahaa, minulla on niin loistava tukiverkko, että tuskin tarvitsen kovasti hoitoapuakaan, mutta minusta lapsella on oikeus isään. Lapsella on oikeus periä molemmat vanhemmat ja oppia tuntemaan molemmat vanhemmat.
Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että annan isän itse päättää mitä hän haluaa lapsen kanssa tehdä. En enää itse kerro missä mennään, vaan isä voi itse kysyä, jos haluaa. Lupasin nähdä ja näyttää ultrakuvat, mutta odottelen, että isä ottaa itse yhteyttä, että milloin nähdään. Mihinkään virallisiin juttuihin isä ei kuitenkaan pääse mukaan. Mutta jos hän ei itse halua olla isä, niin tuskinpa siitä on mitään etua lapselle, että hänet on siihen pakotettu. Lapsi voi myöhemmin tahtoessaan selvittää asian, enkä aio sitä millään tavalla salata. Hänestä on tullut minulle jotenkin täysin yhdentekevä. Jos kolmekymppinen mies, jonka ei koskaan pitänyt saada lapsia, ajattelee oikeasti vain rahaa ja sitä, ettei halua asioida Kelan kanssa, niin ehkäpä meidän on parempi ilman.

Haluan mainita, etten ole itenkään huijannut miestä isäksi vaan olemme molemmat olleet täysin tietoisia riskeistä. Tämä lapsi ei ole suunniteltu, mutta sitäkin rakkaampi ja toivotumpi.

Kovasti odotan syksyä, koska viileässä ilmassa on niin paljon helpompi olla ja lenkkeillä. Lisäksi syksyllä alkaa taas kiireet ja aika menee nopeammin. Ja helmikuu lähestyy ja voi alkaa hankkimaan kaikkia tarpeellisia tavaroita, joita olen jo ahkerasti katsellut ja himoinnut, mutta hillinnyt ostohaluni :)

Hauskaa heinäkuun vikaa viikkoa kaikille!

Ps. Onko ehdotuksia miten saa vatsan toimimaan ilman lääkkeitä? :)

Alku

Niinpä, mulle tulee vauva. Aika jännää ja epätodellista. Tahtoisin jo kertoa kaikille. Kirjoittaa facebookiin kuinka onnellinen olen, mutten uskalla. Tänään on raskausviikot 8+6 eli niin alussa, etten uskalla vielä olla avoimen onnellinen.

Mä oon halunnut vauvaa jo pitkään. Edellisen avomiehen kanssa yritettiin, mutta ei onnistunut. Onneksi. Ajattelin eron jälkeen, etten mä ehkä koskaan saa lapsia, koska mulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta seurustella kenenkään kanssa ja sen piti olla mulle muutenkin hankalaa. Mutta se oli mulle ihan fine. Olisin sitten vaan hemmotellut kaikkien muiden lapsia ja rakentanut elämää itselleni. Toisin kävi. :)
Eihän tää mee "niin kuin kuuluu", mutten mä oikeestaan oo koskaan tehnyt mitään "niin kuin kuuluu". Mulla ei ole aikomustakaan alkaa seurustelemaan vauvan isän kanssa, eikä tällä miehellä ole ilmeisesti minkäänlaista kiinnostusta vauvaan. Tai no joo on. Kyllä se multa kyselee vointia ja haluaisi nähdä ultrakuvat, kun sellaset saadaan, mutta enemmän se ajattelee vaan rahaa. Se ei haluaisi tätä lasta, koska joutuu maksamaan elatusmaksua ja musta se on niin huono syy, etten mä voi kommentoida siihen mitään, koska saan hirveän raivarin enkä mä jaksa vaivautua raivoomaan. Mä yritän vaan ajatella, että kaikilla lapsilla on isä, mutta toisten isät ei vaan ole niiden kanssa missään tekemisissä. Se helpottaa.

Olen nimennyt tän mun pikku kaverin Kirpuksi, koska se on vielä niin pieni.