Johan hiipui kirjoittaminen alkuunsa kiitos lomien, mutta nyt olen palannut töihin ja on aikaa olla koneellakin.
Nyt ollaan jo viikolla 13 ja ensimmäinen ultrakin käyty. Olen kertonut parhaimmille ystävilleni ja joillekin sukulaisille. Onneksi kaikkien reaktio on ollut todella positiivinen, vaikka pelkäsin, että joku sanoo jotain loukkaavaa. Edelleen tekisi mieli kertoa kaikille vastaan tuleville, mutta jos nyt vielä hetken odottaisi.
Ensimmäinen ultra oli aivan mahtava! Siellä oli oikea pikku tyyppi, jolla oli jalat ja kädet ja pää ja vartalo ja pienen pieni sydän. <3 Onneksi on kesä ja isot aurinkolasit, koska matkalla sairaalasta bussipysäkille, en voinut kun itkeä onnesta. Nyt helmikuun odottaminen tuntuu vieläkin pidemmältä kun aiemmin ja kaikki epävarmuus kaikkosi ja nyt tuntuu vain, etten olisi ikinä mitään muuta halunnutkaan kuin tätä.
Ultran myötä myös tietty katkeruus lapsen puolesta isään on mennyt kokonaan pois. Minä en oikeasti tarvitse isältä rahaa, minulla on niin loistava tukiverkko, että tuskin tarvitsen kovasti hoitoapuakaan, mutta minusta lapsella on oikeus isään. Lapsella on oikeus periä molemmat vanhemmat ja oppia tuntemaan molemmat vanhemmat.
Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että annan isän itse päättää mitä hän haluaa lapsen kanssa tehdä. En enää itse kerro missä mennään, vaan isä voi itse kysyä, jos haluaa. Lupasin nähdä ja näyttää ultrakuvat, mutta odottelen, että isä ottaa itse yhteyttä, että milloin nähdään. Mihinkään virallisiin juttuihin isä ei kuitenkaan pääse mukaan. Mutta jos hän ei itse halua olla isä, niin tuskinpa siitä on mitään etua lapselle, että hänet on siihen pakotettu. Lapsi voi myöhemmin tahtoessaan selvittää asian, enkä aio sitä millään tavalla salata. Hänestä on tullut minulle jotenkin täysin yhdentekevä. Jos kolmekymppinen mies, jonka ei koskaan pitänyt saada lapsia, ajattelee oikeasti vain rahaa ja sitä, ettei halua asioida Kelan kanssa, niin ehkäpä meidän on parempi ilman.
Haluan mainita, etten ole itenkään huijannut miestä isäksi vaan olemme molemmat olleet täysin tietoisia riskeistä. Tämä lapsi ei ole suunniteltu, mutta sitäkin rakkaampi ja toivotumpi.
Kovasti odotan syksyä, koska viileässä ilmassa on niin paljon helpompi olla ja lenkkeillä. Lisäksi syksyllä alkaa taas kiireet ja aika menee nopeammin. Ja helmikuu lähestyy ja voi alkaa hankkimaan kaikkia tarpeellisia tavaroita, joita olen jo ahkerasti katsellut ja himoinnut, mutta hillinnyt ostohaluni :)
Hauskaa heinäkuun vikaa viikkoa kaikille!
Ps. Onko ehdotuksia miten saa vatsan toimimaan ilman lääkkeitä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti