tiistai 10. elokuuta 2010

Oikea Perhe vai sittenkin vain epämääräinen yksikkö?

Puhuin eilen yhden ystäväni kanssa ja yllätyin kovasti hänen sanoistaan, kun hän sanoi, ettei olisi tehnyt lasta yksin, koska haluaa tarjota lapsilleen perheen. Onko ihmisten mielestä perhe vain sellainen, jossa on kaksi aikuista? Eikö me olla Kirpun kanssa perhe? Ymmärrän sen, etten voi yksin olla perhe, mutta kun meitä on kaksi? Tai kolme, jos lasketaan koira mukaan.
Jos me ei nyt sitten olla Perhe ennen kuin me huolitaan joku mies tähän meidän yksikköön, niin millä tavalla tuo Perhe on sitten parempi, kuin tämä meidän yksikkö? Kyse ei ole miehen tai naisen mallin puuttumisesta elämässä, koska on minun elämässäni miehiä, joihin minulla nyt ei vain ole romanttista suhdetta. Enkä ole kieltänyt lapselta isää eli sitäkään ei puutu, jos minulta kysytään. Miksi minun Kirpustani ei voi tulla onnellista ja tasapainoista ihmistä? Koska me emme ole Perhe?
Teenkö hirvittävän vääryyden Kirppua kohtaan, kun haluan tehdä meidät yhdessä onnelliseksi. Joskus me voidaan ehkä olla Perhe, jos löydetään vain sopiva aikuinen tähän meidän yksikköön mukaan, mutta en halua olla väkisin Perhe. Haluan tehdä itseni, Kirpun ja koirani onnelliseksi. Eikö se ole vähän niin kuin pääasia? Haluan kasvattaa Kirpusta yhteiskuntakelpoisen onnellisen ihmisen, jolla olisi hyvä itsetunto. Mihin helvettiin minä tarvitsen siinä ihmistä, jonka kanssa MINÄ harrastan seksiä ja jaan laskut?
Minulla ei ole ketään pitämässä isyyslomaa eikä minulla ole ketään kenelle antaisin isäkuukauden. Mutta onhan sitä nyt vuosituhansia pärjätty ilman isyyslomia? Ja ainakaan minun ei tarvitse valittaa jälkeen päin, että isä on ollut koko isyysloman kännissä tai muualla menossa, niin kuin ystäväni Perheessä. Minun ei tarvitse laittaa ruokaa kuin minulle ja Kirpulle eikä tarvitse siivota kenenkään muun jälkiä. Joudun tietysti tekemään kaikki päätökset yksin ja olemaan niistä vastuussa. Ja olenhan minä ainut, joka huolehtii Kirpusta kotona, jos olemme yksikkömme kesken. Mutta jos verrataan tähän ystäväni Perheeseen, niin minulta ei puutu yhtään mitään mitä en voisi tarjota Kirpulle, mutta he voisivat. Paitsi sen, ettei Kirpun isä nuku meidän kanssa eikä tule töistä meille.
Mutta miten mikään näistä vaikuttaa siihen, että me emme olisi Perhe tai minun tarjoamani perhe olisi huonompi? Jokainen saa olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta minä en vain kuvitellut, että vielä 2000-luvulla ajatellaan näin.

Sanokoon kuka tahansa mitä tahansa, niin me olemme Oikea Perhe. Meistä tulee aivan varmasti onnellisia omalla tavallamme ja me pärjäämme tässä maailmassa ihan yhtä hyvin kuin muutkin Perheet ja Yksiköt. Ja sitä ei yksikään kapea katseinen ihminen voi ottaa meiltä pois typerillä mielipiteillään, joihin ei ole edes mitään perusteluita.

Terveisin, Ihan Aikuisten Oikeesti Oikea Perhe

maanantai 9. elokuuta 2010

14+2

Moikka taas. Olin vähän hiljainen viime viikon kun oli niin paljon kaikkea puuhaa, eikä oikeastaan ollut mitään erityistä sanottavaa.
Mulla on mennyt noi raskauspäivien lasku systeemi ihan sekaisin, mutta mä luulen, että nyt on toi 14+2 :)

Viime viikolla tapasin Kirpun isän kahvilassa. Tapaaminen meni ihan hyvin, mutta oli se aika pinnallista ja oli siinä tapaamisessa sellainen jännite. Kyllä sitä kiinnosti nähdä kuvat ja kyllä se jotain kyselikin musta ja Kirpusta. Pääasiana siinä kumminkin oli se, että tää tuli nyt vähän huonoon aikaan hänen kannaltaan, kun olisi koulua kesken ja silleen. Mutta en sitten reagoinut siihen mitenkään. Mua ei kiinnosta, että tää on hänelle vähän huono aika. Koska en ole vaatinut yhtään mitään, niin mun ei tarvitse ottaa toista huomioonkaan. Ja hänhän voi jatkaa kouluaan ja elämäänsä normaalisti mitään muuttamatta Kirpusta huolimatta. Mutta mä en halua edes jatkaa elämääni normaalisti, kun se on käynyt vähän yksitoikkoiseksi tässä vuosien saatossa, niin on oikeestaan aika jännittävää, kun koko elämä heittää härän pyllyä.
Älkääkä nyt missään tapauksessa kuvitelko, että teen vauvan, koska mulla on tylsää! Mutta kaikkiin asioihin ei tartte aina suhtautua niin kuoleman vakavasti vaan myös huumori on sallittua ja suositeltavaa.

Viime viikko oli myös sellainen "nyt kerrotaan kaikille" -viikko. Haluan kertoa kaikille mun läheisille ja mulle tärkeille ihmisille ennen kun tästä tulee julkista. Tänään olisi sitten viimeisten vuoro :) Tiedän ihan hyvin, että se riskiaika on vasta ihan vähän aikaa sitten mennyt ohi, mutta en mä pysty täysillä iloitsemaan tästä, jos en saa kertoa. Ja sit jos jotain sattuu, niin sit mä vaan ilmoitan, että nyt sattu ja sillä siisti. Voihan vaikka synnyntyksessä sattua jotain enkä aio salailla niin kauaa :D Mun mielestä mulla on oikeus hehkuttaa sitä, että oon onnellinen ja mulle tulee vauva eikä tartte valehdella kaikille.

Olin lauantaina bileissä ja oli aika hauskaa olla selvinpäin. Ja tulla ajoissa tai no tulla bussilla kotiin. Keskusta oli kauheen kivannäköinen yöllä, mutta siellä haisi tosi pahalle :) Hauska nähdä kun ihmiset menee vähän jo humalassa baariin ja kaikki on vielä hyvällä tuulella ja koko yö edessä. Ja bileissäkin olin ainut selvä, mutta mulla on oli kyllä tosi hauskaa, kun ei ne muutkaan ollut tuhannen päissään.

Sain myös lastenvaatteita yhdeltä tutulta. Voi sitä hypistelyn määrää. Ne on niin ihania! Niin pieniä! Haluan nukkua niiden kanssa :D
Aloitin myös kirjoittamaan tästä raskaudesta Kirpulle päiväkirjaa, jonka Kirppu sitten joskus saa. Sinne oon myös kerännyt tietoja Kirpun isästä mitä mulla on tiedossa, koska koskaanhan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Liimasin sinne facebookista napattuja kuvia isästä ja sit Kirpun ultrakuvista kopiot. Noi alkuperäiset haluan laittaa muualle.

Kahden viikon päästä onkin seuraava neuvola. Jännittävää :) Kumpa vaan aika menisi nopeemmin. En jaksaisi enää millään odotella, että ollaan yli puolen välin ja et maha alkaa kasvaa (mulla on tätä mahaa vähän omastakin takaa, niin se ei varmasti vielä näy) ja voin ostaa kaikkea ihanaa :) Hauskaa maanantaita!

maanantai 2. elokuuta 2010

Tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa

Vauvoille ja lapsille on kauheesti kaikkea tavaraa ja apuvälinettä. Mä oon kattellut jo kaikenlaista mitä oikeasti tarvitsen ja samalla on törmännyt kaikkeen ei niin tarpeelliseenkin. Mä oon yrittänyt kaiken ihanan vauvakrääsän keskellä pitää pään kylmänä ja ajatella, että mä en ole miljonääri ja se vauva-aika on niin lyhyt, ettei pelkästään sitä varten kannata ostaa mitään erityisen isoa. Ostan sitten mieluummin jotain joka kestää vähän pidempään ja Kirppukin pystyy nauttimaan siitä.
Mä en aio ostaa hoitopöytää. Mulla on tosi iso kylpyhuone ja mun pitäis ostaa sinne muutenkin likavaatteille kaappi. Jos ostan sellaisen tarpeeksi ison, niin saan siihen päälle sen hoitoalusta siksi aikaa kun sitä tarvitaan.
Ja onneksi mä saan vaunut yhdeltä kaverilta. Niihin kun on saatavilla vaikka mitä härpäkettä ja härveliä, että mä oon jo ihan sekaisin. Pitäisi olla isot renkaat, mutta pitäisi mahtua pieneen tilaan. Sen lisäksi olisi hyvä, että ne olisi yhdistelmät, mutta sitten kun Kirppu on isompi, niin haluan sateenvarjo-/matkarattaat. Sit pitäis olla säädettävyyttä siinä työntöjutussa (mikä sen nimi on? ihan täydellinen black out), koska mä oon aika lyhyt verrattuna mun muuhun perheeseen, niin olis kiva, että niistäkin olis kiva työnnellä niitä vaunuja joskus :) Sit pitäis olla kaiken maailman sade-/ampiais-/aurinko/jne. suojaa. Niin sit sen tavaratilan pitää olla iso, koska mulla ei ole autoa jatkuvasti käytössä, mutta kun on, niin vaunujen pitää mahtua takapenkille, koska koira on takakontissa. Mutta kun mä en nyt joudu maksamaan niistä mitään, niin mun ei tartte miettiä näitä kaikkia. :) Varsinkin kun mun kaveri on myös koirallinen ja niillä on ollut sama juttu noiden vaunujen kanssa. Sadesuojan voi ostaa jälkeenpäin, jos sitä ei ole ja sideharso käy amppari- ja aurinkosuojana.
Mutta siis kaikki tavarapaljous (mulle selvisi just viime viikolla, että kestovaippojakin on vaikka kuinka monia erilaisia) ja se mitä oikeesti tarvitsee ja mikä on just mulle hyvä, niin eihän sitä voi ikinä tietää. Keskustelupalstoilla on niin monta mieltä kun on kirjoittajaa ja sit harmittais, jos ostais 300 € maksavat vaunut ja toteis, ettei ne ookaan hyvät.
Eihän kaikkea tietenkään tarvitse ostaa etukäteen, mutta mä oon niin huono säästämään rahaa, että ei puhuta siitä ollenkaan vaihtoehtona ja ei mulla ole sit parin kuukauden aikana varaa ostaa kaikkia vaunuja, sänkyjä, hoitopöytiä jne. Ja miks mä maksaisin sillon hirveesti tavaroista, jotka olisin pari kuukautta aiemmin saanut halvemmalla. Onneks on kirpparit, huuto.net, muut osta/myy -palstat ja tuttuja ja kavereita, joilta saa kaikkea, koska muutenhan tähän vauva-aikaan menis pieni omaisuus :)

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Murr murrrrrr... mua ärsyttää!!!

Kyllä mä jotenkin olen osannut odottaa sitä, että kaikki kirjallisuus, nettisivut ja muut sellaiset raskaudesta ja vauvasta kertovat jutut on tarkoitettu pariskunnille, koska silleenhän niitä lapsia yleensä hankitaan. Ja musta on todella hienoa, että iseillekin on materiaalia eikä vaan äidille, mutta mua jotenkin alkaa kyllästyttää se. Mistään ei löydy kunnolla yksinodottajille mitään vaan kaikkeen tungetaan se puoliso.
Oon käynyt yksinhuoltaperheet tai joku sellainen sivustolla, mutta sielläkin on pääasiassa vaan perheille, joissa on tullut ero. Kaikki yksihuoltajien/-odottajien keskustelupalstat on täynnä suoraan sanottuna paskaa. Jonkun verran on kyllä lehtiartikkeleita ja muita sepustuksia siitä, ettei yksinodottajille/-huoltajille ole tarpeeks kaikkea materiaalia, mutta kukaan ei vaan ole tehnyt sille asialle mitään.
Enkä mä oikeestaan edes tiedä miksi tää mua on alkanut ärsyttää. Ehkä siksi, että Kirpun isä on nyt jostain syystä ottanut asiakseen sen, että se yrittää olla kauheen ystävällinen ja selittää, että "onhan sullakin tarpeita" jne. Ja kun mua ärsyttää, kun se ei tajua, etten mä halua siltä mitään hellyyttä tai seksiä, vaan mä haluaisin, että olisi joku, jonka kanssa vois jakaa tän kaiken. Jos mä haluan seksiä, niin ei mulla ennenkään oo ollut mitään vaikeuksia saada sitä. Mä yritän pitää sen mahdollisimman kaukana musta ja se ei tajua miksi.
Mä kyllä luin siitä "Musta tulee perhe" -kirjasta, mutta sitä ei ilmeisesti saa ollenkaan enää kaupasta vaan se pitäis tilata netistä. Sen mä haluaisin kyllä lukee, koska se on nyt ensimmäinen sellanen konkreettisesti yksinodottavalle tarkoitettu ja mä toivon, että sinne ei oo tungettu mitään isäjuttua.

Ja sit kun päästiin näihin ärsytyksiin, niin mua ärsyttää, kun ihmiset tarjoaa juotavaa (siis alkoholillista), niin sitten kun kieltäytyy, kun ei tee mieli, niin alkaa kauhee jankutus. Mä en tahtoisi valehdella olemattomista antibioottikuureista, "pakko ajaa heti aamulla" tai mitään muutakaan. Jos mä sanon, että ei kiitos, niin se on ei kiitos. Ei sitä tarvitse jankuttaa, että ota nyt jotain. Mutta koska se ei toimi ja liian monen "ei mun tee mieli" jälkeen se ei enää kohta mee läpi, niin täytynee olla tässä muutama kuukausi "antibioottikuurilla" :)

Mutta jos tää sunnuntai tästä vähän paranee, kun pääsi avautumaan ärsyttävyyksistä, niin loppu päivä voisi sitten mennä hyvin :) Hauskaa elokuuta.